keskiviikko, 31. toukokuu 2017

Karitsan pata

Mies lähti ostamaan Osso Bucco lihaa, mutta saapuikin kotiin karitsan patalihan ja punkkupullon kanssa. No, se käy oikein hyvin. Rakastan pataruokien laittamista, koska niissä periaatteessa laitetaan vaan aineet sekaisin ja pitkäksi aikaa uuniin. Erityisesti pidän siitä, että uunissa olo ajan voi harrastaa kaikenlaista ja sitten melkein istua vaan valmiiseen pöytään.

Karitsan pata

  • n. 800 g. karitsan patalihaa, paistia tms. (omani olivat luullisia, mutta luuttomat käy hyvin myös)
  • 4 sipulia
  • 6 valkosipulinkynttä
  • 500g. tomaattimurskaa
  • kanelitanko
  • 2 laakerinlehteä
  • 2 dl punaviiniä
  • 2 tl oliiviöljyä
  • ½ dl vetttä
  • kämmenellinen yrttejä makusi mukaan (rosmariini, timjami, persilja tms.)
  1. Paloittele lihat.
  2. Leikkaa sipulit lohkoiksi.
  3. Ruskista sipulit ja lihat öljyssä. Voit tehdä sen paistinpannulla tai riippuen padastasi myös siinä.
  4. Lisää hiukan vettä pataan. (tai kaada lihat pataan, huuhtele vedellä paistinpannu ja lisää pataan).
  5. Lisää loput aineet.
  6. Anna hautua 2-3 tuntia, 150- asteisessa uunissa.

 

 

 
 
 

keskiviikko, 31. toukokuu 2017

Parsakeitto

20170531_135137.jpg

 

Hyvä resepti, jonka olen joskus ottanut jostain talteen. Tästä tulee sellainen hyvä kahden päivän annos, jos säästyy. Paahdettu valkosipuli antaa kivan maun. 

 

Ainekset: 

  • 500g. parsaa
  • 7,5 dl vettä
  • kasvisliemijauhe (kts.prksta annostus)
  • 1 pieni valkosipuli
  • suolaa
  • (turkkilaista jogurttia)
  • (parmesanlastut)

 

  1. Leikkaa valkosipulin pääty auki ja laita se uuniin paahtumaan 40min-1tunti. Kunnes valkosipulit pehmeitä ja saaneet väriä.
  2. Keitä vesi
  3. Lisää kasvisliemijauhe
  4. Leikkaa parsat muutaman sentin paloiksi ja poista puumaiset alaosat.
  5. Lisää parsata liemeen. 
  6. Kun parsat kypsät, lisää valkosipulin sisustat.
  7. Soseuta keitto
  8. Mausta suolalla (ja jogurtilla), sekoita tasaiseksi
  9. Koristele parmesanlastuilla

 

keskiviikko, 17. elokuu 2016

Omenapiirakka riisijauhoista

Omppupiirakka.jpg

 

Alkaa menemään paleottomiksi nämä mun reseptit, mutta meillä tosiaan syödään riisiä ja välillä herkutellaan.

Tässä on ihanan helppo ohje gluteenittomalle omenapiirakalle ja ehkä jopa paras ohje siihen. Itse en ole koskaan ollut kovin omenapiirakan ystävä, mutta tätä on kokeiltu useamman kerran.  Olen toki kokeillut myös erilaisia versioita, jotta saisin tästä paleomman, mutta voin kertoa, että ne ovat surkeasti epäonnistuneet. Yksi luottoresepteistäni.

Omenapiirakka: 

  • 5-10 omenaa
  • kanelia ja sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 dl riisijauhoa
  • 1 muna
  • 2 dl sokeria 
  • halutessa vaniljaa
  • 75-100 g. voita
  1. Lohko omenat voideltuun vuokaan
  2. Ripottele päälle kanelia ja sokeria 
  3. Sekoita kuivat aineet ja lisää muna
  4. Ripottele seos omenien päälle
  5. Sulata voi ja kaada se piiraan päälle
  6. Paista 175 -asteessa n. ½ tuntia

 

 

lauantai, 13. helmikuu 2016

Riisimannapuuro ja gluteeniton pannukakku

Tällaiseen reseptiin törmäsin tänään, etsiessäni reseptiä riisijauhoista tehtyyn pannukakkuun. Alkuperäinen resepti löytyy täältä: http://www.gurmee.net/2012/09/26/gluteeniton-herkkupannari-ja-mannapuuro/

Aivan ihana puuro! Voisin kuvitella silloin tällöin syöväni, vaikka useimmiten välttelen maitotuoteita. Mutta joskus on herkuttelupäivä. 

Myös pannarista tuli loistava! Sellainen kostea ja maistuva!



Riisimannapuurojapannari.jpg



RIISIMANNAPUURO: 

  • 1 l. maitoa
  • 1,5 dl karkeaa riisijauhoa
  • 1 rkl voita
  • suolaa


  1. Lämmitä maito
  2. Lisää joukkoon riisijauhot vatkaten
  3. Keitä 10 min.
  4. Lisää voi ja suola


RIISI PANNARI

  • 1 satsi riisimannapuuroa kylmänä
  • 2 munaa
  • 1 dl maissijauhoja
  • ripaus vaniljaa tai n.1 tl vaniljasokeria
  • 0,5 dl sokeria


  1. Sekoita aineet keskenään.
  2. Paista pellillä uunissa 200-asteessa 30 min.


lauantai, 12. syyskuu 2015

Raakasuklaa perusohje

Itselle muistiin vaan paras suhde raaka-suklaaseen. Itse en pidä kookosöljystä raakasuklaassa se saa närästyksen aikaiseksi. Käytän raakakaakaota ja kaakaovoita.

Raakasuklaa

  • 75g kaakaomassa
  • 50g kaakaovoi
  • makeutusta
  • mitä haluaa laittaa sekaan