Sarjassamme: piti tehdä jotain muuta. Mulla on aika usein tapana kesken ruoanlaiton vaihtaa sitä ruokaa mitä olen tekemässä. Nytkin kävi niin, että ensin ajattelin päästä helpolla ja paistaa vaan possunpihvejä, mutta sitten näinkin pinaatit ja tomaatit kaapissa ja mietin, että oiskin pitänyt vaan täyttää ulkofile ja paistaa se uunissa. Sehän ei tietenkään ollut enää mahdolllista, koska olin jo leikannut fileen pihveiksi. Päätin ottaa pihveihin värin pannulla ja laittaa täytteen niiden päälle ja paistaa vielä uunissa.  Mutta jälkikäteen todettuna tämä oli oikein hyvä! Pihveistä tuli mälyttömän meheviä, kun paistuivat täytteen alla. Tämän ruoan voi siis toki tehdä myös niin, että leikkaa fileen auki ja laittaa täytteen sisään ja rullaa kiinni. Ja täysin paleon ja kevyemmän version tästä saa kun jättää juuston pois.

2014-04-13%2013.43.36-normal.jpg

Pinaattiset possunpihvit: 

400-900 g. possunfilettä 
3-5 rkl sinappia
1 rkl sitruunamehua
suolaa, pippuria

Leikkaa possu pihveiksi. Nuiji niitä hiukan nyrkilläsi. Sekoita muut aineet keskenään ja hiero possun pintaan.

täyte/päällys: 

2-3 valkosipulinkynttä
100-150 g. tuoretta pinaattia
0,5-1 dl puiólikuivattuja tomaatteja (aurinkokuivattu käy ihan yhtä hyvin)
(ripaus sinapinsiemeniä)
vuohenjuustocheddaria 
suolaa
kookosöljyä paistamiseen

Lämmitä pannu ja paista valkosipuleita hetki, lisää tomaatit, pinaatit ja mausteet ja kääntele kunnes pinaatti on pehmeätä.

Laita possunpihvit uunivuokaan. Peitä possut pinaattiseoksella ja lisää päälle juustot. Paista 220 asteisessa uunissa, kunnes juusto on saanut väriä ja possu on kypsää. (Possun voi tarkistaa leikkaamalla possua keskeltä hiukan auki, jos punainen sisältä, niin ei ole valmis.

2014-04-13%2013.57.10-normal.jpg