Ihana lisuke kalalle, kanalle ja hyvä myös nautittavana vaikka sellaisenaan. Pinaatti tunnetaan hyvänä raudan lähteenä, mutta tosiasiassa kaikissa vihreissä vihanneksissa sitä on keskimäärin samanverran. Pinaatin sisältämän nitraattin pitäisi jonkun tutkimuksen mukaan vahvistaa lihaksia. Niin tai näin, pinaatti on minun herkkuani. Muu perhe aina huokailee, että: ei taas, ei pinaattia. No, eipä huolta, pinaatin voi oikein hyvin korvata myös "suomalaisella pinaatilla" eli nokkosella. Nuoria versoja kasvaa tällä hetkellä vaikka kuinka paljon. Nyt vaan niittämään satoa. Ravinto-arvoltaan nokkonen on pinaattia parempi.


pinaatti-tomaattivokki-normal.jpg


Pinaatti-tomaattivokki

pinjansiemeniä
1 hienonnettu sipuli 
(valkosipulia)
150g. pinaattia (tai näin keväisin nokkonenkin toimii)
4 tomaattia kuutioina
1 rkl limemehua (tai sitruuna)
vuohenjuustoa paloina
öljyä paistamiseen
suolaa, mustapippuria, ( hunaja)

Paahda pinjansiemenet rasvattomalla pannulla ja nosta sitten sivuun odottamaan.
Kuullota sipulit öljyssä, lisää pinaatti ja paistele muutama minuutti.
Lisää tomaatit, mehu ja mausteet.

Paista erikseen päälle vuohenjuuston paloja, jotka lisäätään sitten vokkiin pinjansiementen kanssa.

Hyvää myös ilman juustoa. Ja vaikkapa fetajuustolla.