Paras tomaattikastike niinku evööö. Noh, en oo kokeillut Henri Alénin muttisoosia, mutta ei näissä kai hirveästi ole eroa. Henri laittaa soosiin pari palaa appelsiininkuorta. Henri käyttää vaan Mutti merkkiä, mutta valitettavasti en ole löytänyt vielä luomumuttia, joten mutti ei siis meidän kaappiin löydä. Toiset ovat sitä mieltä, että kokonaisista tomaateista saa parempaa, minulle käy ihan tomaattimurskakin. Ei ne tomaatit tiedä, että onko ne kokonaisia vai ei. Mun mielestä salaisuus on viini, hunaja (voi toki käyttää sokeriakin) ja se, että sitä keitetään piiiiitkään. Jos ei ole viiniä, niin tulee ihan hyvää ilmankin.

 

tomaattikastike-normal.jpg

 

Tomaattikastike

500 luomu tomaattimurskaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
about 1 dl punaviiniä
reilusti vettä (tätä voidaan lisätä keiton aikana tarvittaessa)

oreganoa
basilikaa
(chiliä)

suolaa
luraus hunajaa
öljyä/gheetä paistamiseen

Leikkaa sipulit ja paista niitä hetki öljyssä. Lisää tomaattimurska ja punaviini. Lisää mausteet. Kiehauta.
Anna keittyä pienellä lämmöllä niin kauan kuin mahdollista. Suosittelen tekemään isomman satsin kerralla ja antaa keittyä vaikka yön yli pienen pienellä lämmöllä. Lisää aina välillä vettä, jos alkaa näyttämään siltä, että tarvitsee lisää nestettä.

Itse keittelin ison kolminkertaisen satsin, niin silloin tätä voi käyttää ruoanvalmistukseen ja lämmittää nopeasti vaikka minkä kanssa. Toimii niin possulle, kuin naudalle, kuin lampaalle ja kanallekin. Loistava myös pastakastikkeena. Käyttäisin myös pizzassa.  Eilen tätä tarjottiin meillä italialaisittain riisipastan ja lammaslihapullien kanssa.

Lammaslihapullien ohje löytyy täältä: http://iwashere.vuodatus.net/lue/2014/04/lammaspullat

Buon appetito!